Site logo

Forsmanship on tulossa Oulu

käyttäytymiskoulutusmenetelmä hevosille ja ihmisille.


Oulu

Forsmanship on tulossa Oulu – käyttäytymiskoulutusmenetelmä hevosille ja ihmisille.

Eläinkouluttaja ja eläintenoikeuksien puolustaja Stefan Forsman Ruotsista on tuomassa tuoreinta osaamistaan Forsmanship-koulutusmenetelmästään Oulu viikolla 34, 26.8.–4.9.2016.

Kuuden päivän kurssi käsittelee hevosen hoitoa ja kehitystä ja opettaa ihmisille, kuinka parantaa hevostensa käyttäytymistä ja suoriutumista työskennellessä ja kilpaillessa hevospsykologiaa hyödyntäen.

Forsmanin menetelmiä käyttämällä kasvatettuja hevosia voidaan ratsastaa turvallisesti ilman hallintavälineitä kuten riimua, ohjia ja kuolainta. Myöskään koirat, jotka on kasvatettu näillä menetelmillä, eivät tarvitse talutushihnoja.

Ihmisen käyttäytymisellä eläintä kohtaan on kuitenkin suuri vaikutus onnistumisen kannalta, ja tätä asiaa Forsman käsitteleekin kurssillaan.

Läpi koko koulutusohjelman osallistujat oppivat teoreettisen opetuksen ja myös käytännönharjoitteiden kautta ymmärtämään, kuinka parantaa omia eläintenkoulutusmenetelmiä. Osanottajat tulevat tietoisemmiksi siitä, kuinka heidän tulee muuttaa ja kehittää omaa käyttäytymistään saavuttaakseen onnistuneita ja pitkäkestoisia tuloksia eläinten kanssa.

Stefan Forsmanilla on yli 30 vuoden kokemus eläinten käyttäytymisen kehityksestä, mutta silti harva Pohjoismaissa on tietoinen hänen kansainvälisestä maineestaan ja panoksestaan alalle. Yhdysvaltalainen kirjailija ja eläinpsykologi tri Robert Miller nimeää Forsmanin yhdeksi maailman kolmesta tärkeästä henkilöstä, joka on kehittänyt ja esitellyt edistyksellisen ja inhimillisen eläinten koulutusmetodin, joka tunnetaan luonnollisena hevosmiestaitona. Tämä on merkittävä ja kestävä koulutusmenetelmä, joka tuottaa tehokkaasti iloisia, terveitä ja hallittavissa olevia eläimiä.

Forsmanin mukaan positiiviset tulokset ovat saavutettavissa, mutta ne vaativat muutoksen ihmisen käyttäytymisessä. Tämä näkemys saa totta kai monet eläinten omistajat alussa kyseenalaistamaan sen, Forsman kertoo. ”Ihmisen itsetietoisuus on kuitenkin kriittisen tärkeää, jotta voidaan saada hyviä tuloksia aikaan eläimille ja omistajille. Menetelmäni ovat siksi laajentuneet merkittävästi ottaakseen huomioon eläinten omistajien käyttäytymisen eläimen käytöksen kehityksessä.”

Lisätietoja kurssin varauksista ja järjestelyistä tai Forsmanship-koulutusohjelmasta saa ottamalla yhteyttä tapahtuman järjestäjään:

Kaisu Luukkonen
Puh.: +358 (0)400 686 431
S-posti: info.luukkonen@gmail.com

Aikuiset
*660 € tai 460 €*
*maksettaessa enen 31.7.2016


Alle 18-vuotiaat
*550 € tai 350 €*
*maksettaessa enen 31.7.2016

Share this page -

forsmanship kurssi
Forsmanship Säätiön koulutus, Kurssisisältö>

”Pohjimmiltaan kyse on siitä, että ihmisen tulee muuttua kouluttaakseen hevosen tai koiran, joka suoriutuu johdonmukaisesti ja kestävällä tavalla. Tulosten aikaansaaminen vie kuitenkin aikaa juuri niin kauan kuin vie […] en esimerkiksi päästä ketään hevosen selkään, ennen kuin hän on luonut harmonisen ja rennon suhteen hevoseensa maan tasalla. Kun tämä on saavutettu, voi hän nousta selkään, mutta ei ennen sitä.”
- Stefan Forsman
PIC_2217

Stefan Forsmanin taustaa
Stefan Forsmanilla on ollut pyrkimys jo yli 30 vuoden ajan parantaa osaamistaan perinteisen hevosen käsittelyn saralla. Tämä intohimo on vienyt häntä ympäri maailman, ja hänen panoksensa on todettu merkittäväksi. Yhdysvaltalainen kirjailija ja hevosten käyttäytymisen asiantuntija tri Robert Miller nimesi Forsmanin yhdeksi maailman johtavista perinteisen hevosmiestaidon osaajista. Perinteinen hevosmiestaito on pohjimmiltaan hevosen käytöksen muokkaamista käyttäen hyväksi ei-konfliktinhakuista ja inhimillistä koulutusfilosofiaa.

Forsmanshipin tekniikoita käyttämällä koulutettuja hevosia voidaan ratsastaa ilman suitsia. Ne tiedetään rauhallisemmiksi, mutta silti valppaiksi ja herkiksi. Ne yksinkertaisesti käyttäytyvät paremmin. Koirille ja näiden omistajille hän on kehittänyt ohjelmia, jotka myös pitävät sisällään luonnon filosofian; ihmiset viedään koirineen luontoon ja heidät koulutetaan johtamaan lemmikkejään tehokkaammin. Eläimet taas oppivat käyttäytymään vaihtelevissa olosuhteissa sekä liikkumaan ilman hihnaa.

”Stefan Forsmanin koulutusmenetelmä on erilainen ja se sisältää hyvin monia mielenkiintoisia näkökulmia.”
– Stig H. Johansson, ruotsalainen ravivalmentaja ja yksi menestyneimmistä raviohjastajista

Taalainmaan maaseudulla kasvanut Stefan Forsman alkoi tutustua eläinten käyttäytymiseen isovanhempiensa maatilalla. 14 vuotta täytettyään hän oli jo niittänyt mainetta ongelmahevosten kanssa työskentelystä ja niiden kouluttamisesta. Nykyään hänen koulutustekniikoitaan käytetään eri paikoissa Euroopasta Yhdysvaltoihin ja Kanadasta Australiaan. Hän kertoo aina uskoneensa, että hevosten kouluttaminen voitaisiin tehdä paremmin.

”Kokeilin jonkin aikaa perinteistä, niin sanottua normaalia tapaa kouluttaa hevosia, kunnes ymmärsin, ettei se toimi kovin hyvin. Totta kai sain vanhan hullun ravurin tai ratsuhevosen hidastamaan vauhtiaan laittamalla ’terävämmän’ kuolaimen sen suuhun. Hevoset eivät kuitenkaan olleet rentoutuneita tai kulkeneet hitaasti kauaa […] Ymmärrän nykyään, ettemme saaneet hevosta vaunuun siksi, että olisimme olleet hyviä hevosmiehiä. Tämä tapahtui meistä huolimatta.”

Vuosien varrella Forsman on menestyksekkäästi valmentanut monia ihmisiä käyttämään metodejaan. Hän on auttanut kouluttamaan hevosia moniin eri käyttötarkoituksiin, mukaan lukien työ- ja kilpailuhevoset. Hän on konsultoinut jalostusyhdistyksiä, maatalousoppilaitoksia, Ruotsin ja Norjan eläinlääketieteellisiä laitoksia, Ruotsin kuninkaan hovitallia sekä Tukholman ja Oslon ratsupoliiseja. Forsman on myös valmentanut eläimiä rata- ja raviurheilun parissa.

”Tartu tähän mahdollisuuteen työskennellä Stefanin kanssa, kuten minä tein 10 vuotta sitten. Et tule katumaan!”- Siv Hornsletten, Norja

Stefan Forsmanin eläinklinikat yhdistävät taitavasti teorian ja käytännön. Forsman tunnetaan hyvin hänen viihdyttävästä persoonastaan sekä myös tietämyksestään ja edistyksellisistä tekniikoistaan. Hän jakaa tietoutta, joka perustuu hänen jatkuvalle tarpeelleen parantaa olemassa olevaa tietoa.

Forsman kertoo: ”Pyydän aina ihmisiä olemaan avoimia. Se on ainoa tapa. Vietin 1980-luvulla monta kuukautta Australian takamailla oppiakseni paikallisilta, kuinka saalistaa ja kouluttaa villihevosia, mutta myös tutkiakseni niiden käytöstä luonnossa.”

Asuttuaan Australiassa Forsman jatkoi tiedon ja kokemusten kartuttamista. Hän otti kiinni ja koulutti villihevosia Montanassa ja Kanadassa. Hän koulutti hevosia ja ohjastajia eri tehtäviin maatiloilla, karjatiloilla ja hevoskilpailuissa ympäri Yhdysvaltoja.

”Olen nähnyt, kuinka ihmiset muuttavat täysin asennettaan hevosiin työskenneltyään Stefanin oppien mukaan. Palaan yhä kysymään neuvoja häneltä […] Hänellä on joka kerta jotain uutta annettavanaan […] Hänen tietämyksensä ei pysy samana, se vain lisääntyy.”- Katarina Persson, Ruotsi

Minkä tahansa eläimen tulevan hyvinvoinnin kannalta Forsman uskoo, että ”oikein laadittu suunnitelma sekä oikea ajoitus ja tunne” takaavat, että opittu pysyy sillä ikuisesti. Hän sanoo:


”Jotkut sanovat, että hevonen, joka ei seiso aloillaan, jota ei saada vaunuun, joka kiskoo ohjista, joka seilaa edestakaisin, tökkii, näykkii ja jopa puree, on vilkas ja iloinen. Minä uskon asian olevan täysin päinvastoin. Kyse on hermostuneesta hevosesta, joka on epätietoinen rajoistaan ja vallitsevista säännöistä tai siitä, kehen sen tulisi luottaa. Hevonen on vaarallinen itselleen ja muille, eikä se ole sen syy. Tämä on ihmisen vika. Meidän tulee muuttua.”

Forsmanin mukaan minkä tahansa eläimen kouluttaminen ”kestää juuri niin kauan kuin se kestää, koska jos käytät siihen tänään sen, mitä se vaatii, ei se vie juurikaan aikaa tulevaisuudessa”.

”14-vuotiaana aloin miettiä (ja yhä mietin), miksi ja miten voisimme tehdä sen paremmin. Esimerkiksi miksi teet noin? Miksi käytät juuri noita välineitä? Vastaus oli aina sama (ja yhä on): olemme aina tehneet näin […] Vastaukseni tuolloin oli (ja yhä on), että se ei toimi […] Päätinkin mennä kysymään hevosilta, mitä mieltä ne ovat.” - Stefan Forsman
edge

Read more about the Forsmanship Foundation Course here >>>



Kaisu Luukkonen
Puh.: +358 (0)400 686 431
S-posti: info.luukkonen@gmail.com

Eläinkouluttaja ja eläintenoikeuksien puolustaja Stefan Forsman Ruotsista on tuomassa tuoreinta osaamistaan Forsmanship-koulutusmenetelmästään Oulu viikolla 34, 26.8.–4.9.2016.

Aikuiset
*660 € tai 460 €*
*maksettaessa enen 31.7.2016


Alle 18-vuotiaat
*550 € tai 350 €*
*maksettaessa enen 31.7.2016


Lisätietoja kurssin varauksista ja järjestelyistä tai Forsmanship-koulutusohjelmasta saa ottamalla yhteyttä tapahtuman järjestäjään:

Puh.: +358 (0)400 686 431
S-posti: info.luukkonen@gmail.com
Terhi Rasinperä

Share this page -






white holenranch

logo SUNHEST

facebookyou_tubetwitter


Read more about the Forsmanship Foundation Course >>>

a class="social-twitter social-import" href="http://twitter.com/#!/forsmanship">


Stefan Forsman © 2019 Contact Me